Kadriorg ja muita lempipaikkoja

Riittääkö puoli vuotta siihen, että kotiutuu uuteen asuinpaikkaansa? Riippuu tietysti asuinpaikasta. Ankarassa siihen meni hiukan pidempään, mutta Tallinna on huomattavasti kompaktimpi ja helpommin hahmotettavissa oleva kaupunki. Saatan toki edelleen helposti eksyä etenkin vanhassa kaupungissa liikkuessani - olen kuuluisa surkeasta suuntavaistostani, enkä käy Tallinnan turistitäyteisimmässä kaupunginosassa kovin usein. Hieman yli kuudessa kuukaudessa minulle on kuitenkin ehtinyt muodostua muutamia suosikkipaikkoja, joissa vietän (vapaa-)aikaani erityisen mielelläni. 

Kadriorgin puisto 

Asumme ihan tämän Tallinnan suurimman ja hienoimman puiston vieressä, ykkösen raitiovaunun päätepysäkin lähellä parisen kilometriä keskustasta. Aina kaikille avoinna ollut puisto perustettiin 1700-luvun alussa osana Pietari Suuren vaimolleen Katariina I:lle rakennuttaman palatsin maita. Kadriorg tarkoittaakin Katariinanlaaksoa (Catherinenthal). 

 

Puistossa on nykyään ulkomaisen taiteen museona toimivan palatsin lisäksi muutamia muita hienoja rakennuksia samalta ajalta, jotka nekin toimivat museoina. Puiston pääkadun päässä sijaitsee presidentinlinna, eikä sieltä ole pitkä matka taidemuseo Kumuun. 

Parasta Kadriorgin (tai virolaisittain taivutettuna Kadriorun) puistossa on kuitenkin vesi – joutsenlammessa, neuvostoajan jälkeen uudelleen esiin kaivetuissa puistoa halkovissa kanavissa ja japanilaisessa puutarhassa – vihreys ja lenkkireitit metsäpoluilla. Aloitan niiltä poluilta usein meren rantaan suuntautuvat juoksulenkkini, tai sitten teen koko lenkin puistossa, sillä jo yhdestä kierroksesta tulee helposti kolmen kilometrin mittainen. Puisto on tosin todella surkeasti valaistu (niin kuin Tallinna muutenkin), joten lenkit täytyy yrittää ajoittaa valoisaan aikaan. Talvella vaivaa myös liukkaus. (Toisin sanoen ulkona juokseminen on jäänyt aika vähiin viime aikoina.)

Tällä hetkellä Kadriorun puistossa ei todellakaan näytä tältä

Kohvik Komeet

Erittäin viihtyisä kahvila-ravintola keskustassa sijaitsevan Solaris-ostoskeskuksen ylimmässä kerroksessa. Mahtavat näkymät yli kaupungin, herkullisia kakkuja ja mukava, retrohenkinen sisustus. Kahvilan kilohailileivät (virolainen erikoisuus kiluleib) ovat ilmeisesti kuuluisia, niitä en tosin ole vielä maistanut. Jos asuisin lähempänä, voisin harkita toimiston siirtämistä Komeettaan, ainakin silloin tällöin. Moni muukin näyttää tekevän siellä etätöitä. 

"Etätyöt"

 

Kohvik Moon

Suosikkiravintolani Tallinnassa tähän mennessä. Sijaitsee Tallinnan hipsterien suosimassa Kalamajan kaupunginosassa, mutta voin taata, että muutkin kuin ironisten viiksien kasvattajat viihtyvät tässä paikassa. Huomaamaton sisäänkäynti hämää. Sisältä paljastuu paljon kodikasta tunnelmaa ja suussa sulavia ruoka-annoksia. Jälkiruoat ovat yllättävän kalliita, mutta aroniasta tehty jälkiruokaviini vei kielen mennessään! 

 

Eesti Disaini Maja

Kalasadamassa, Kalamajan viehättävistä puutaloista matkustajasatamaan päin, on kauppa, joka on täynnä virolaisten suunnittelijoiden suunnittelemia koruja, sisustusesineitä, pieniä huonekaluja ja vaatteita – huopaviiksistä (kuinka ollakaan) linnun muotoisiin pikkupöytiin. (Näin siellä tosin myös hauskoin kuvin ja tekstein varustettuja sisustuslaattoja, joiden pohjassa luki ”Made in Finland”, mutta ehkä se viittasi vain laattapohjien alkuperään, ei niihin hauskoihin kuviin ja teksteihin?) Vaarallisen ihana paikka! Eesti design ei toisaalta ole edes kovin kallista verrattuna esimerkiksi Marimekon tai Iittalan hintoihin, joten suosittelen tutustumaan. 

 

Lennusadam 

Vasta muutama vuosi sitten avattu merimuseo, joka sijaitsee designkaupan tavoin Kalamajan nurkilla, Tallinnan lentosatamassa alkujaan vesitasohalliksi 1916–1917 tehdyssä rakennuksessa. En yleensä ole juuri perustanut merimuseoista, mutta tämä museo yllätti minut todella positiivisesti. Lennusadamassa saa helposti kulumaan aikaa jopa kolme tuntia, kun tutustuu 1930-luvun virolaiseen sukellusveneeseen, vesitasoon ja lukuisiin purjeveneisiin, kokeilee lentosimulaattoria, lähtee Keltaisen Sukellusveneen matkaan (suurin osa muista matkustajista oli lapsia, mutta mitäpä siitä..) tai ihan vain ihailee vaikuttavaa museohallia. Myös Lennusadaman kahvila on kokeilemisen arvoinen – Komeet ei suinkaan ole ainoa paikka, josta saa Tallinnassa hyviä kakkupaloja. 

Sukellusvene Lembit

Pitää ehkä tehdä puolen vuoden päästä uusi katsaus Tallinnan suosikkeihini. Täällä on edelleen monia paikkoja, joissa en ole vielä käynyt mutta joilla on kuulemani ja lukemani perusteella paljon potentiaalia päästä lempipaikkojeni listalle.

Uusi kaupunki, uusi blogi

Asuin kolme vuotta Turkin pääkaupungissa Ankarassa. Minulla oli siellä blogi, jota päivitin laiskanlaisesti, mutta jota en kuitenkaan jättänyt kesken koko Ankaran elämäni aikana. En, vaikka postausten välillä oli joskus hävettävän pitkä aika ja rästiin jääneet bloggaukset piinasivat usein mieltäni. Minulla ei nimittäin ole tapana jättää asioita kesken.

(Paitsi Taru Sormusten Herrasta joskus ekaluokkalaisena, jolloin hobittien matka ei tuntunut loppuvan koskaan. Tämäkään projekti ei tosin jäänyt ikuisesti keskeneräiseksi, vaan tartuin kirjaan uudestaan noin 16 vuotta myöhemmin ollessani vaihdossa Saksassa. Tällä lukukerralla hobittien matka tuntui loppuvan liian aikaisin.)

Viime kesänä oli lopulta aika jättää Turkki ja siirtää lähes koko maallinen omaisuutemme tänne Tallinnaan. Kirjoitin blogiini viimeisen postauksen ja ajattelin, että tämä oli nyt sitten tässä. Ei enää koskaan uutta blogia, ei postausstressiä! Ja mitä postattavaa tylsässä Virossa edes olisi, etenkään verrattuna jännittävään ja hienoja matkakohteita täynnä olevaan Turkkiin?

Turkki vs..

..Viro.

Syksyn aikana mieleni alkoi kuitenkin muuttua. Huomasin, että Tallinna on muutakin kuin Superalko ja Viru Hotel, raatihuoneen torin kännääviä suomalaisturisteja täynnä olevat ylihintaiset ravintolat. Ehkä täältäkin riittäisi kirjoitettavaa? Ja tässä sitä nyt sitten ollaan. Uudessa kaupungissa, uuden vuoden ja uuden blogin alussa.

Tämä on Tallinnan tarinat, tarinointia Tallinnan ja Viron kiinnostavista paikoista ja ilmiöistä. Siinä sivussa tulen varmasti paljastaneeksi jotain myös omasta elämästäni väitöskirja-apurahojen ja diplomaattietuuksien jännittävässä (not) viidakossa.