Kaikki päättyy joskus

..jopa Anskun blogi! 

Facebook tiesi kertoa, että aloitin Tallinnan tarinat kolme vuotta sitten. Häpeäkseni huomasin blogin ensimmäistä postausta lukiessani, että julistin heti alkuun olevani ihminen, jolla ei ole tapana jättää asioita kesken. Hah hah haa! Kai sitä nyt on sitten todistettava, että väite pitää edelleen paikkaansa ja kirjoittaa vihdoin näille tarinoille loppu. 

Nyt on takana kohta puoli vuotta Helsingissä, 80 kilometriä Tallinnasta pohjoiseen. Kulttuurishokki Suomeen palatessa oli luonnollisesti valtava, etenkin kun jouduimme muuttamaan Suomen sivistyksen kehdon Turun sijaan tänne nykyiseen pääkaupunkiin. Onkin aika tehdä pientä listaa asioista, joita kaipaan Tallinnasta: 

Ihanat kahvilat, joissa kahvi- tai teekupposen ja kakkupalan saa muutamalla eurolla. Helsingistäkin löytyy toki ihan kivoja kahviloita, mutta hinnat saavat ex-tallinnalaisen haukkomaan henkeään. Kymppi minikokoisesta kakkusiivusta ja kitkerästä cappuccinosta on pikkaisen liikaa! 

      Pysytään kakuissa. Ikävä on myös kauppojen runsasta kakkuvalikoimaa. Suomessa ei tarvitse pelätä lihovansa (ainakaan kakkuja syömällä), kun leivonnaistiskillä on pelkkää kuivaa känttyä ja muutama ylihintainen, teollisennäköinen ja -makuinen kakkuvaihtoehto. Tallinnassa taas kuola valui joka kauppareissulla pilkkahintaisia kakkuhoukutuksia ihaillessa. En ole ennen tajunnut, kuinka paljon Suomessa syödään pullaa, ainakin valmispullavalikoimista päätellen. Ja kakut tehdään itse, kun se tulee paljon halvemmaksi.

      Kadriorg. Tarvitseeko tätä edes perustella? Eivätkä Kalamaja ja Telliskivikään hassumpia kaupunginosia ole.

     Lyhyet välimatkat. Tallinna on Helsinkiin verrattuna kuin pieni kylä, vaikka asukkaita on lähes saman verran. Nyt asumme puolen tunnin bussimatkan päässä keskustasta (lähemmäksi ei ollut varaa muuttaa), Kadriorgista keskustaan sujautti raitiovaunulla viidessä minuutissa ja kävellenkin vartissa. 

Kohtuuhintaiset mutta samalla tasokkaat ravintolat. Ulkona tuli käytyä usein, Helsingissä siihen ei ole varaa. Kohvik Moon, Sfäär, Leib, V (ja lukuisat muut), miss you!

Vanhakaupunki. Okei, kyllä minä sinuakin vähän kaipaan, vaikka en turistejasi. 

Kampaamo, jossa ei tarvitse pulittaa valtavia summia saadakseen hiuksensa kuosiin. Itse asiassa laivamatkat Helsingistä Tallinnaan ja takaisin + hiusten leikkaamisen ja värjäämisen Tallinnassa voi saada halvemmalla kuin kampaamokäynnin Helsingissä. Hmm, olisiko tässä ideaa? Pikk 40, miss you too! 

      Ylipäätään kaikki palvelut, jotka saa Tallinnassa huomattavasti edullisemmalla kuin Suomessa, kuten kuntosalikortti ja elokuvaliput. Niin, ne elokuvaliput. Suomessa jopa lahjaleffaliput maksavat nykyään 10 euroa/kappale, jotain rajaa! 

Expat-vanhempien yhteisö. Oli harmi jättää mukava porukka, joka meille pienten lasten ulkomaalaisvanhemmille Tallinnassa oli muotoutumassa. Suomessa kaikki elävät omaa elämäänsä, korkeintaan taloyhtiön leikkipaikalla ja hoitoon viedessä tai sieltä hakiessa vaihdetaan muutama sana. Ehkä Helsingissäkin on kivoja expat-jengejä, voisikohan niihin jotenkin soluttautua?

On toki myös asioita, joita en jäänyt kaipaamaan, ja moni asia on Suomessa paremmin. Päätetään kuitenkin Tallinnan tarinat positiivisissa merkeissä. Kolmesta vuodesta Virossa jäi hyvät muistot. 

Kuusi vuotta ulkomailla, kaksi blogia. (Ensimmäistä blogiani Ankaraa elämää pääsee edelleen lukemaan täältä.) Mitä seuraavaksi? Ehkä pistän pystyyn uuden blogin täällä Suomessa, stay tuned! Onhan Helsinkikin minulle melkein kuin ulkomailla eläisi.