Menovinkki elokuvan ystäville: PÖFF

Tänään alkoi jo 20. kertaa järjestettävä PÖFF eli Pimedate ööde Filmifestival ("Pimeiden öiden elokuvafestivaali"), joka levittäytyy Tallinnan ja Tarton elokuvateattereihin seuraaviksi runsaaksi kahdeksi viikoksi. Luvassa on maailman- ja Euroopan-ensi-iltoja, laadukkaita, palkittuja suuria ja pieniä elokuvia Virosta, Pohjoismaista (myös Suomesta: Syysprinssi), muualta Euroopasta ja maailmalta, uusia lasten- ja nuortenelokuvia, animaatiota.. Ohjelmisto on laaja ja monipuolinen. Ja liput elokuvaan kuin elokuvaan vain 6–8 euroa! Esimerkiksi Tallinkin Club One -kanta-asiakkaat voivat ostaa leffalippuja alennettuun 6,50 euron hintaan. 

 

Samalla avautuu oiva tilaisuus tutustua Tallinnan elokuvateatteritarjontaan – PÖFFin elokuvia näytetään paitsi suurimmissa teattereissa Coca Cola Plazassa, Solaris-ostoskeskuksen Apollo Kinossa ja Kosmos IMAX:ssa, myös esimerkiksi enemmän indie-elokuviin keskittyvissä Kino Artiksessa ja sympaattisessa, mennyttä aikaa henkivässä Kino Sõprusessa.

Itselläni jäi viime vuoden PÖFF välistä, kun pikkukaveri päätti syntyä juuri niihin aikoihin, mutta tänä vuonna aion ottaa kaiken takaisin korkojen kera. Tai no, yrittää käydä katsomassa ainakin muutaman ohjelmiston helmen – siinä määrin kuin perheemme (lue: sen pikkuotuksen, jonka vuoksi vietin viimevuotisen PÖFFin sairaalassa) aikataulut sen sallivat.

Olen ostanut jo lipun Rachel Weiszin tähdittämään oikeussalidraamaan Denial, joka perustuu kirjaan todella tapahtuneesta oikeudenkäynnistä holokaustin kieltäjä David Irvingin ja historioitsija Deborah E. Lipstadtin välillä. Huippukiinnostava aihe jo pelkästään väitöskirjani teeman kannalta. Toinen elokuva, johon minulla on lippu ostettuna, on kehuttu ranskalainen Elle, psykologinen trilleri, jossa pääosassa on Isabelle Huppert. Ranskan tuleva Oscar-ehdokas, a must see!  Katsomisen arvoisilta vaikuttavat myös esimerkiksi brittiläinen epookki Lady Macbeth, joka vie Shakespearen näytelmästä ja Verdin oopperasovituksesta tutun tarinan 1800-luvulle, sekä Sundancen elokuvafestivaaleilla ylistetty, kalastajakylään Massachusettsissa sijoittuva Manchester by the Sea.

Lisäksi minua kiinnostavat luonnollisesti festivaaleilla näytettävät turkkilaiselokuvat, kuten kahden hyvin erilaista elämää elävän istanbulilaisen naisen maailmojen kohtaamisesta kertova Tereddüt. Ja saksalaiset, totta kai, kun Saksassakin tuli aikoinaan asuttua melkein vuosi. Lupaavalta vaikuttaa esimerkiksi ihmissuhdetrilleri Auf Einmal. 

Nähdään PÖFFillä? 

Milloin: 11.-27.11.2016

Missä: Tallinna, Tartto

Ohjelma: Klik!

Liput: Suoraan leffateattereiden lippukassoilta, virolaisen Piletilevin lipunmyyntipisteiltä tai netistä

Kadriorgin ovet

Minähän en koskaan jätä mitään kesken (vaikka välillä se voisi olla joissain asioissa järkevämpi vaihtoehto). Tämä blogikin oli vain tauolla. Ja minulla ns. muuta tekemistä, kuten erinäisten artikkelien kirjoittelua pienihmisen hoidon lomassa. On ollut leppoisa äitiysloma. Mutta nyt deadlinet on toistaiseksi selätetty ja ajattelin antaa vaihteeksi hiukan ensiapua tälle blogille. 

Pienihmistä ulkoiluttaessa viereinen Kadriorgin puisto on tullut vähän liian tutuksi, vaikka se upea onkin. Tylsistymistä ei voi estää, ei vaikka kuinka yrittäisi vaihdella reittiä, Spotify-listoja ja kulkuvauhtia (minun tapauksessani nopeasta vielä nopeampaan). Jotenkin vaunulenkkejä piti piristää, joten ulotin ne rohkeasti puiston ulkopuolelle, kapeille ja lastenvaunujen työntämiseen pääosin täysin sopimattomille jalkakäytäville. Kotikatumme on sentään kunnostettu menneenä kesänä täysin uuteen uskoon, mutta muualla Kadriorgissa, kuten Tallinnassa yleisesti muutenkin, jalkakäytävät ovat kapeita ja epätasaisia. Tästä huolimatta kotikaupunginosani on erittäin viihtyisä hienoine vanhoine puu- ja kivitaloineen, joten kävelyretket muuallakin kuin puistossa ovat mukavaa ajanvietettä. 

Ja niissä taloissa on todella persoonallisia, toinen toistaan koristeellisempia ja värikkäämpiä ovia. Sosiaalisessa mediassa leviävistä hauskoista ovikollaaseista inspiroituneena ryhdyin itsekin ovikuvaajaksi. Senkin uhalla, että kyseinen toiminta saattaa vaikuttaa hiukan epäilyttävältä. "Ihan huvikseen tässä vain räpsin kuvia teidän talon ovesta, ei tässä mitään murtokeikkaa ole suunnitteilla.." Suomessa vastaava kollaasi näyttäisi muuten siltä, että on lätkäisty peräkkäin tosi monta kuvaa yhdestä tai kahdesta ovesta, mutta onneksi standardisointi ei ole vielä ainakaan tässä asiassa ulottunut etelänaapuriin.

Tallinna vauvallisen silmin

Näin blogin täytettyä vuoden ajattelin, että voisihan tänne taas vaihteeksi postatakin jotain. Sitten viime postauksen on sattunut kaikenlaista. Olin esimerkiksi lähes koko syksyn oikein kokopäivätöissä oikealla toimistolla (en siis kotona kirjoittamassa aina kun Facebookilta ja Candy Crush Sagalta ehdin).. ja sitten SAIN LAPSEN. Okei, viimeisin blogipäivitys on heinäkuulta ja lapsi syntyi lokakuun lopulla, mutta ajattelin nyt kuitenkin pamauttaa heti tähän alkuun lapsikortin, kun siihen on vihdoinkin mahdollisuus. Lapsikortilla saan varmasti anteeksi myös sen, jos tämä postaus ei ole ihan parasta A-luokkaa. Parhaaseen A-luokkaanhan olette lukijoinani tottuneet, mutta nyt se ei välttämättä ole mahdollista, KOSKA LAPSI. 

Lapsikortti

Tämän blogin ei ole todellakaan tarkoitus muuttua miksikään mammablogiksi (ja niinhän se m-sana sitten karkasi näppäimistöltäni, odottakaas kun käyn työntämässä sormet kurkkuun..). Kerronpa nyt kuitenkin jos jotakuta kiinnostaa, miltä Tallinna näyttää näin vastalisääntyneen näkökulmasta.

Kiitämme:

Loistavaa apteekkitiheyttä ja apteekkien edullisuutta verrattuna Suomeen. Ilmavaivalääkkeet (ei minulle! vauvalle!) ja lääkeruiskut (joita saa muuten paljon helpommin kuin Suomessa ilman että asiakasta automaattisesti luullaan narkkariksi – vaikka narkkariasiakkaita Tallinnassa varmasti riittää) saa pikkurahalla nurkan takaa. 

Hyvin varusteltuja lastentarvikeliikkeitä. Kalliitahan lastenvaunut ja muut härpäkkeet ovat nykyään Virossakin, mutta valikoimat ovat erinomaiset. Monilla ostareilla on myös useita vauvanvaate- ja äitiysliikkeitä, joten valinnanvaraa riittää. Vauvanvaatteista muuten sen verran, että virolainen Minibeebi-merkki oli loistava löytö! Sen koot sopivat nimensä mukaisesti pienille vastasyntyneille, jopa ennenaikaisille vauvoille. Äitiyspakkauksen vaatteethan ovat valtaosin ihan liian suuria vasta laitokselta tuodulle bebelle, ja sitä paitsi Kela temppuili kanssani sen verran, että sain pakkauksen vasta muutama viikko vauvan synnyttyä. (Eivätkä ongelmat Kelan kanssa siihen päättyneet, ehei, mutta en nyt viitsi tilittää asiasta tähän sen enempää.)

Kadriorgin puistoa. Juoksulenkit ovat viime aikoina muuttuneet vaunulenkeiksi ja naapuripuistomme soveltuu tähän(kin) erinomaisesti. Ainakin lumettomalla säällä. Nyt täällä on satanut lunta monta päivää putkeen, mutta pakkastakin on ollut sen verran, että en ole vielä käynyt testaamassa puistoa (ja vaunuja) talviolosuhteissa. 

Moitimme:

Kolmannen kerroksen asuntoa hissittömässä talossa, jossa kaiken lisäksi asunnon ovi pitää lukita lähtiessä avaimella ja sitä avainta tarvitaan myös toista alaovea avatessa, sekä ulos että sisään mennessä. Vaatii aikamoista kikkailua saada yksin vauva ja vaunujen raskas koppa (pitikin valita juuri ne ”hyökkäysvaunut”) portaita alas ja ulkoilun jälkeen takaisin ylös, samalla kertaa. Myönnettäköön, että olen kamala äiti ja hieman vetänyt tässä mutkia suoraksi, eli jättänyt vauvan usein hetkeksi yksin kopankantopuuhien ajaksi. Toisaalta olen näin välttänyt pahimman kauhuskenaarioni, eli portaissa kompastumisen vauvallisen kopan kanssa. 

Muiden vanhempien arvostelevia katseita. Kun sinne puistoon lopulta päästään, hyvässä lykyssä ennen pimeää, vastaan tulee (yllättävää sinänsä) usein muitakin vaunuja työntäviä ulkoilijoita – äitejä, isiä, isovanhempia (Virossa lastenhoito näytetään usein ulkoistetun juuri isovanhemmille: heitä näkee arkipäivisin itse asiassa useammin lapsia ulkoiluttamassa kuin isiä ja äitejä). Erityisesti muiden äitien (en nyt haluaisi yleistää, mutta tämä koskee useimmiten nimenomaan äitejä) kohtaamiset menevät usein näin: 1. Arvioiva yleiskatsaus vanhempi+vaunut -kokonaisuuteen. 2. Tarkempi, pitkä katse vaunuihin. 3. Vielä viimeinen katsastus: mitä vanhemmalla olikaan päällä? Ylös – alas. 4. Katseen kääntäminen pois, matkan jatkaminen nokka pystyssä. En tiedä, onko tämä Suomessa samanlaista, kun emme joulun ensimmäisellä Suomen-lomalla vauvan kanssa ehtineet kauheasti ulkoilla, mutta täällä tällainen sanaton vertailu tuntuu olevan jatkuvaa. No, siinäpähän ihmettelevät, kun painan eteenpäin meikittömänä, pipo silmillä ja tukka pystyssä.. Usein muuten paljon reippaammalla vauhdilla kuin nämä sipsuttajat! (Haha, nautin kaikista ohituksista!)

Lapsiparkin puutetta kuntosalillani. No, milläpä kuntosalilla sellainen olisi? Sille olisi kuitenkin tilausta. Kerrankin minulla olisi aikaa mennä kuntoilemaan muulloin kuin pahimpaan ruuhka-aikaan, mutta junioria ei oikein viitsi jättää yksin pukuhuoneeseen. Siispä ainakin ensimmäinen kuntosalikäyntini yli kolmeen kuukauteen ajoittui iltaan, jolloin sali oli täynnä uudenvuodenlupauksen tehneitä (vielä) innokkaita. Toisaalta pari tuntia omaa aikaa M:n viihdyttäessä kotona pikkutyyppiä oli enemmän kuin tervetullutta! Mennään pian uudestaan, vai mitä, löysä vatsanahkani? 

Kelaa. Eiku ai niin, tämän blogin nimi on Tallinnan tarinat, ei Kela-marinat. Ja minunhan ei pitänyt tilittää asiasta täällä. Mutta sanonpahan vain, että lopullista päätöstä äitiyspäivärahoista en ole saanut vieläkään. Ehkä vielä perustan sen Kela-marinat -blogin.

Loppuun isken vielä lapsikortin uudestaan pöytään, ihan varmuuden vuoksi, jos seuraavaa(kaan) postausta ei kuulu ihan hetkeen. 

Kattokaa nyt sitä, voi hellanlettas sentään!